Speltti on yksi ensimmäisistä ihmisen viljelykseensä ottamista viljoista. Spelttillä on monia mainioita ravitsemuksellisia ominaisuuksia, mm. kuitu- ja proteiinipitoisuus sekä soveltuvuus monelle herkkävatsaiselle. Spelttiä voi käyttää monipuolisesti leivontaan ja ruuanlaittoon. Speltin maku on erinomainen, herkullinen ja ehkä hieman pähkinäinen.
Speltti (Triticum spelta) on vanha vehnälle sukua oleva vilja. Vanhimmat arkeologiset todisteet speltistä ovat n. 9000 vuoden takaa. Speltin arvellaan olevan kotoisin joko Etu-Aasian alueelta tai Kaakkois-Euroopan - Lähi-idän alueelta. Speltti tunnettiin monin paikoin Euroopassa viimeistään myöhäisneoliittisella kaudella. Pronssikaudella sen viljely levisi laajemmille alueille, rautakaudella se oli monin paikoin Keski-Euroopassa yksi tärkeimmistä leipäviljoista.
Antiikin kreikkalaiset urheilijat suosivat spelttiä ja antiikin roomalaisille speltti oli ruokavalion perusta. Rouhituista speltinjyvistä ja vedestä hauduttamalla valmistettu sakea puuro, puls, oli yksi roomalaisten vanhin perusruoka. Roomalaisella viljavuuden jumalalla Cereksellä uskottiin olevan kaikista viljoista aivan erityinen suhde nimenomaan spelttiin. Speltillä oli tärkeä rooli myös roomalaisten juhlissa. Roomalaisen avioliiton tärkein ja juhlallisin muoto oli confarreatio. Sen hääseremoniaan kuului, että puolisot nauttivat lampaantaljalla istuen yhdessä speltistä leivotun leivän flamen Dialiksen (Jupiterin ylipappi), pontiflex maximuksen (pontifex-papiston johtaja) ja kymmenen todistajan läsnäollessa. Tämä avioliitto oli periaatteessa purkamaton.
Vanhimmat todisteet speltin viljelystä Suomessa ovat löytyneet Salon seudulta 300-luvulta jKr., eli samoilta seuduilta missä Birkkalan tila sijaitsee. Speltti oli Euroopassa yleinen viljelykasvi vielä keskiajalla, mutta uuden ajan kuluessa, viimeistään teollistumisen myötä se joutui väistymään runsassatoisempien ja helpommin käsiteltävien viljojen tieltä. Tästä huolimatta viljelyperinne säilyi mm. Saksan vuoristoseuduilla, jossa speltti karun maan kasvina menestyy. Saksasta myös Birkkalan tilalle saatiin siementä, kun yli kaksikymmentä vuotta sitten aloitimme speltin viljelyn.
Spelttiin on kautta aikojen liitetty monia tarinoita. Rooman valtakunnan armeijan kerrotaan marssineen speltin voimalla ja 1100-luvulla benediktiiniläisnunna Hildegard Bingeniläinen ylisti speltin olevan ravintosisällöltään ihanteellinen vilja.
Täysjyväspeltti sisältää runsaasti kuitua. Se sisältää myös sinkkiä, fosforia ja tiamiinia (B1-vitamiinia), joita speltti näyttää tutkimusten mukaan sisältävän vehnää enemmän. Speltissä on vielä eräs mielenkiintoinen ominaisuus: sen jyvät ovat erittäin tiiviisti kiinni ulkokuoressa. Jyvien irrottaminen on tehtävä erikseen ennen myllytystä tähän tarkoitetulla laitteella. Tiivis ulkokokuori suojaa jyviä mekaanisilta vaurioilta ja ehkä jopa ympäristön epäpuhtauksilta.
Energiaa
Rasvaa
josta tyydyttyneitä rasvahappoja
kertatyydyttymättömiä rasvahappoja
monityydyttymättömiä rasvahappoja Hiilihydraatteja
josta sokereita Ravintokuitua
Proteiinia
Natriumia
Energiaa - 320 kcal/1330 kJ
Rasvaa - 2,6 g
josta tyydyttyneitä rasvahappoja - 0,4 g
kertatyydyttymättömiä rasvahappoja - 0,4 g
monityydyttymättömiä rasvahappoja - 1,1 g
Hiilihydraatteja - 59 g
josta sokereita - 2,7 g
Ravintokuitua - 10 g
Proteiinia - 15 g
Natriumia - 0,002 g
320 kcal/1330 kJ
2,6 g
0,4 g
0,4 g
1,1 g
59 g
2,7 g
10 g
15 g
0,002 g
Verrattuna vehnään speltin proteiinipitoisuus on huomattavan suuri. Australiassa tehdyn tutkimuksen [1] mukaan speltti sisältää muita viljoja vähemmän tiettyjä lyhytketjuisia hiilihydraatteja (ns. FODMAP-hiilihydraatit), jotka osalla ihmisistä voivat aiheuttaa syömisen jälkeen vatsan turvotusta ja vatsakipuja. Tutkijat esittivät että tämä speltin erilainen hiilihydraattikoostumus saattaa olla selitys sille miksi monet muista viljoista vatsaoireita saavat henkilöt pystyvät syömään spelttiä ilman turvotus- ja kipu-oireita.
[1]Biesiekierski, J.R. et al. (2011) Quantification of fructans, galacto-oligosacharides and other short-chain carbohydrates in processed grains and cereals. Journal of Human Nutrition and Dietetics 24, 154-176.
