Ohje
Mittaa spelttihiutaleet tehosekoittimeen. Aja hiutaleet karkeaksi rouheeksi.
Sekoita spelttihiutalerouheiden joukkoon suola ja ruokasooda. Lisää rasva ja sekoittele kunnes rasva sekoittunut tasaisesti ja kunnolla hiutaleiden sekaan. Sekoita joukkoon vaahterasiirappi. Lisää lopuksi kiehuva vesi ja sekoita tasaiseksi massaksi. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle (halk. n. 24 cm). Painele kertakäyttökäsineillä suojatuilla käsillä hiutalemassa tasaiseksi kerrokseksi vuoan pohjalle. Pistele pohjan pinta haarukalla. Paista pohja 190 asteessa uunin keskitasolla n. 15-20 min., tai kunnes pohja saanut kauniin värin. Laita pohja sivuun jäähtymään.
Tee täyte: Sekoita kaurafraiche ja keksilevite keskenään. Mausta seos kanelilla. Yhdistä kauravispi, vaahtoutuva kauravaniljakastike sekä vanilja samaan kulhoon. Vaahdota seos vatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kaurafraiche-keksilevite- seokseen puolukat, jotka on pyöritetty tomusokerissa. Yhdistä täytteen ainekset varovasti käännellen, ei tarvitse sekoittua kunnolla keskenään, marmorikuvioita saa jäädä seokseen. Kaada täyte vuoassa olevan pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Peitä vuoka foliolla ja laita pakastimeen jähmettymään ainakin 4 tunniksi tai mielellään yön yli. Irrota varovasti irtopohjavuoan reunat ja siirrä halutessasi tarjoilulautaselle. Muista käsitellä kakkua varovaisesti siirtäessäsi sitä. Koristele kakun pinta ennen tarjoilua sulatetulla keksilevitteellä ja muutamalla puolukalla (voit laittaa kakun koristelun jälkeen pakkaseen vielä hetkeksi, jotta kuorrute kohmettuu kakun pinnalle). Kakku kannattaa ottaa n. 20-30 minuuttia ennen tarjoilua pakastimesta.